7
JOU
18.00
Miehet Suomisarja, Miesten Suomisarja

Nibacos - Sastamolo  7 - 8

Kokkola, Kampushalli Kokkola

Sastamolo vierailulle taas

Viime kevään kova taistelupari Nibacos ja kemiläinen Sastamolo Kings pääsevät taas ottamaan toisistaan mittaa, kun joukkueet kohtaavat Suomisarjassa lauantai-iltana Kampuksessa. Kello 18.00 alkava ottelu on toinen kohtaaminen tällä kaudella, sillä Nibacos haki ensimmäisestä kohtaamisesta pisteet 5-9-numeroin Kemistä.

Vaikka numerot Kemissä vaikuttavat isoilta, joutui Nibacos vääntämään ihan loppuun asti ennen kuin voitto irtosi. Ja samanlaista ottelukuvaa odottaa Nibacoksen valmentaja Lasse Lyttinen jälleen tulevan.

- Odotettavissa on tiukka peli. Sastis ei päästä vastustajaa helpolla ikinä, eli enkä usko lauantain tekevän poikkeusta.

Vaikka Sastamolo kerännyt alkukauden seitsemästä pelistään vasta kuusi pistettä ja majailee lohkon hännillä, ei Lyttinen epäile, etteikö kotijoukkueen jalat pysyisi maassa.

- Jokaisessa treenissä on vaatimustaso korkealla, kyllä se sieltä lähtee. Jokainen haluaa antaa tälle joukkueelle kaikkensa.

Melko samoilla linjoilla kuin viime peleihinkin lähtee Sastis-peliinkin Nibacos, sillä puolustaminen asetetaan tärkeään asemaan.

- Kyllä tästä on edelleen puhuttu. Toki Sastista vastaan on myös pallollinen peli oleellista, että ei päästetä kaveria rokottamaan vastiksista, varoittaa Lyttinen vieraiden vaarallisuudesta.

Kemiläisten vaarallisimmat hyökkäyssuuntaan ovat olleet Tero Tikkala (3+8) ja Jesse Hirvonen (5+5). Toni Vaarala on napsinut vieraiden maalilla palloja 77,3% varmuudella, kun taas Niko Nevalaiset samat lukemat ovat olleet 70,37%.

Nibacoksessa vahvaa alkukautta pelaava Petri Hakonen on pakin paikalta kirjauttanut tehot 10+2. Niskassa väijyvät Luukas Salin (7+4) ja Jonatan Tynkkynen (6+5). Pekka Peltola jatkaa 85% varmuudella Nibacos-maalilla ja hiukan enemmän pelannut Matias Pokela on torjunut 77,14% varmuudella.

Kyseessä Nibacoksen vuoden viimeinen kotiottelu, sillä Sastamolo-ottelun jälkeen vielä kaksi vierasottelua ennen joululomaa. Vaikka Lyttisellä ei siis vielä joulu olekaan mielessä, on jouluherkku miehellä selvä.

- Kyllä paras jouluherkku on graavilohi, toteaa Lyttinen huulia nuoleskellen.

Tule kannustamaan Nibacos voittoon vuoden viimeisessä kotiottelussa ja lauantai-illan jännitysnäytelmässä!

Nibacos - Sastamolo Kings la 7.12.2024 | Otteluennakko 💙

Otteluennakossa mukana Nibacoksen puolustaja Vili Ylikorpi sekä valmentaja Jan Salin. Toimittajana Jarmo Kattilakoski.

Tilastot

7 - 8

Sastamolo
1 - 41 - 35 - 1
1'MaaliSeppänen Eemeli
2'MaaliVastustaja
6'MaaliVastustaja
6'MaaliVastustaja
16'MaaliVastustaja
23'MaaliVastustaja
26'MaaliVastustaja
29'MaaliHonkaniemi Miska
37'MaaliVastustaja
41'MaaliSeppänen Eemeli
45'MaaliSeppänen Eemeli
46'MaaliVastustaja
48'MaaliHonkaniemi Miikka
59'MaaliMustonen Tuomas

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-