30
LOK
14.30
T18 (s.2004-2005), T18 valtakunnallinen alkusarja

Nibacos - Steelers  

Lahden Suurhalli, Lahti

T18 valtakunnallinen alkusarja päätökseen

T18 valtakunnallisen sarjan alkulohko C pelataan päätökseen lauantaina 30.10. Lahden suurhallissa. Lohkossa tilanne on jännittävä, kun Classicin viedessä yhden SM-sarjan paikan taistelee lopuista kahdesta paikasta Nibacoksen lisäksi Pelicans, SSRA sekä Steelers. Nibacos T18 aloittaa matkansa Lahteen lauantaiaamulla klo 7.27 ensimmäistä kertaa VR:n kyydillä.

Viime kaudella Pelicans striimasi ottelunsa suorana, toivottavasti myös tänä vuonna. Seuraa meidän istagramiamme @nibacos_t18, johon päivitämme lisätietoja.


Steelers – Nibacos

Nibacos ja Steelers kohtasivat edellisen kerran Hollihaassa 11.9. Tällöin tasainen ottelu päättyi Nibacoksen 5–3 voittoon. Steelers on osoittanut nousevaa kuntokäyrää alkusarjan loppua kohden, sillä esimerkiksi he olivat tuloksellisesti ensimmäinen joukkue, joka pystyi tosissaan haastamaan Classicia. Lisäksi Steelers on pelannut kaikkia vastustajia vastaan tuloksellisesti toisella kohtaamiskerralla. Steelersiltä löytyy myös laajalta rintamalta maalintekijöitä, kun alkusarjassa kuusi pelaajaa on tehnyt vähintään neljä maalia 10 otteluun.

Naisten F-liigan B-lohkossa on Steelersin T18 joukkueen pelaajia nähty jo neljän tytön verran: #16 Iida Eloranta, #24 Emmi Nokkonen, #40 Emilia Järn sekä #61 Pirkko Laine. Steelersin naiset pelaavat tuplaviikonlopun Hämeenlinnassa, mutta voisi luulla, että tämä nelikko edustaa naisten joukkueen sijaan T18 joukkuetta ainakin lauantaina Lahdessa tiukassa taistelussa SM-sarjapaikoista.

KooVee – Nibacos

Nibacos ja KooVee pelasivat Hollihaassa 11.9. tasaisen väännön. Tällöin hyvät maalipaikat ja useat tilanteet kääntyivät kuitenkin KooVeen erinomaisen maalivahtipelin ansiosta KooVeen voitoksi lukemin 1–2. Pelissä riitti kuitenkin vauhtia ja paljon tilanteita, kun Nibacoksen Nea Hietanen torjui 27 kertaa ja KooVeen Milla Virtaranta peräti 37 kertaa.

KooVeen mahdollisuudet SM-sarjaan ovat jo kariutuneet, joten tämä turnaus menee hyvästä harjoitusturnauksesta divariin valmistautuessa.

KooVeen naisten joukkueen mukana F-liigan A-lohkossa on ollut viisi tyttöä: maalivahti #98 Milla Virtaranta, #24 Tuana Hakala, #33 Meeri Happonen, #49 Maija Taitto sekä #86 Emma Oras.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-