Syyskuussa se alkoi, Suomisarjan runkosarja. Nyt pelaamatta on enää kaksi kierrosta ja lauantaina Nibacos pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelun, jossa se kohtaa Sastamolon.
Ottelu pelataan Kampushallissa kello 18.00. Kaikki paikalle kannustamaan!
Lähes 100 prosentin varmuudella Nibacos sijoittuu runkosarjassa toiseksi. Runkosarjan ykkössija edellyttää kahta voittoa (Sastamolo ja SB Vaasa) ja samaan aikaan ykkösenä oleva Pirkat kompastuu kotonaan PTU:hun.
-Toki lohkovoitto on vielä mahdollista, mutta ei se varsinainen tavoite ole. Jo kakkossijalla saa kotiedun. Ero on siinä, että emme pääsee valitsemaan tulevaa vastustajaa, valmentaja Jan Salin toteaa.
Salin painottaa, että lauantain kotipeli on erittäin tärkeä. Nibacoksella oli sarjassa vahva vaihe, kun peli kulki ja voittoputki oli pitkä.
-Sitten pelimme alkoi yskähtelemään. Pitää löytää sama hyvä vire. Niitä haetaan kahdessa viimeisessä ottelussa. Lauantaina vastassa on huippukova joukkue, myös mahdollinen tuleva pudotuspelivastustajamme.
-Panosta on. Älyttömän tärkeä peli.
Nibacoksen tuore vahvistus, puolustaja Petri Hakonen debytoi lauantaina.
Nibacos kärsii loukkaantumisista, mutta Salin on toiveikas, että muutama kuntoutuu pleijareihin.
Lauantaina Kampushallille! Tervetuloa!
Nibacos - Sastamolo la 24.2.2024 | Videoennakko
Otteluennakossa mukana Nibacoksen uusi puolustaja Petri Hakonen sekä päävalmentaja Jan Salin. Toimittajana Jarmo Katilakoski.
14' | Maali | Vastustaja |
19' | Maali | Vastustaja |
20' | Maali | Vastustaja |
33' | Maali | Heikkilä Jori |
36' | Maali | Poutanen Joonas |
42' | Maali | Tynkkynen Jonatan |
47' | Maali | Seppänen Eemeli |
59' | Maali | Poutanen Joonas |