Sunnuntaina Kuopion Lippumäen "luolassa" nähtiin yleisöönmenevä ja P17 SM-alkusarjan ansaitsema loppuhuipennus. Kamppailu ylemmän jatkosarjan paikasta ratkesi vasta päätöserässä kotiyleisön riemuksi Welhoille loppunumeroiden ollessa 7-5 (2-2, 3-3, 2-0).
Welhot tuli hivenen pirteämmin otteluun, ainakin maaleilla mitataan. Parin maalin johto tuli reilussa viidessä minuutissa. Mutta Nibacos kuittasi ennen erän puoliväliä, ja ensimmäiselle erätauolle mentiin 2-2-lukemissa.
Kun toisen erän alkuun molemmat maalasivat kahdesti ja erän puolivälissä vielä kerran, jäi päätöserään kovastikin panosta rinta rinnan tasatahtiin edenneelle kaksikolle.
Päätöserässäkin mentiin tasaisesti pitkään, mutta sitten iski isännät reilu viisi minuuttia ennen loppua. Kun heti perään syntyi toinenkin maali, oli edessä liian iso mäki kiivettäväksi hurjasti taistelleelle vierasjoukkueelle.
Kova ja rehti vääntö jälleen kerran Welhojen kanssa, joille kiitokset hyvästä pelistä ja onnittelut ylemmän jatkosarjan paikasta!
Nibacos jatkaa kauttaan alemmassa jatkosarjassa. Sarjan lopulliset joukkueet selviävät ensi viikonlopun karsintojen jälkeen. Mutta ensimmäiset pelit ovat alustavasti merkitty 14.12., nyt on aika huilata viikko ja aloittaa harjoittelut sarjaa varten.
19.12.2024 10.16 | Neljä poikaa P17:n Maajoukkuetielle |
24.11.2024 23.07 | Lähellä oli, mutta... |
23.11.2024 23.41 | LebaJosba-voitolla panokset viimeiseen peliin |
20.11.2024 15.32 | Ratkaisujen viikonloppu edessä |
16.11.2024 21.05 | Merikoski/OLS nälkäinen vieras |
14.11.2024 16.16 | Merikoski/OLS ”paikallispeliin” Kampushalliin lauantaina |