​Sarjakärki kaatui kypsästi
P17 (s.2008-2009)Julkaistu: 26.01.2025 17.01

​Sarjakärki kaatui kypsästi

Jos tarjottiin lauantai-iltana maalirikas ottelu Nibacoksen toimesta P17 alemmassa SM-sarjassa, samaa voidaan sanoa sunnuntaipäivänkin koitoksesta. Vieraaksi saapuneen LeBa/Josban kanssa saadaan aina hyvät väännöt pystyyn ja niin nytkin. Tällä kertaa itseluottamuksen palauttanut Nibacos esitti kypsää peliä voittaen lopulta 12-8 (4-4, 5-1, 3-3).

Kuten lauantaina, niin sunnuntainakin avauserä tarjosi maaleja. Kahdeksan maalia jaettiin sopuisasti keskenään ja ensimmäiselle erätauolle mentiin 4-4-numeroissa.

Lopulta ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, missä Nibacos iski erän viimeisellä neljällä minuutilla neljä maalia. Näin isännät pääsivät päätöserään neljän maalin johdossa 9-5.

Päätöserässä Nibacos jatkoi kypsää pelaamistaan, mitä helpotti kaksi maalia ensiminuuteilla. LeBa/Josba yritti loppuun asti, mutta tällä kertaa mustelmia haluttiin kovasti kotijoukkueen puolustuksessa.

Viikonloppu näytti, että kuten ennakkoon oli jo tiedossa, että sarja tarjoaa vain tasaisia ja jänniä pelejä. Eikä kauan tarvitse Nibacoksen odottaa seuraavia pelejäkään, sillä ensi viikonloppuna bussin nokka suuntautuu kohti Maskua ja Loppea.

Nibacos Kokkola ry               

Torikatu 21-23, 67100 Kokkola

Puh. 050 476 9022
toimisto@nibacos.fi


Toimiston aukioloajat:

Maanantai 11.00-16.00

Tiistai 9.00-13.00

Keskiviikko 9.00-13.00

Torstai 8.00-16.00

Perjantai 9.00-15.00


-SALIBANDYÄ SUURELLA SYDÄMELLÄ-